IHO SAIRAUDET
loiset:
Loinen eli parasiitti on eliö, joka elää toisen eliön, isäntäeliön, kudoksissa (sisäloiset), iholla, turkissa tai läheisyydessä (ulkoloiset) aiheuttaen isäntälajille vahinkoa. Toisin kuin symbioosissa, loisiminen eli parasitoiminen ei yleensä hyödytä isäntää mitenkään. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Mikäli organismi tappaa isäntänsä tarkoituksellisesti, sen sanotaan olevan parasitoidi.
Loiset ovat useimmiten isäntäänsä pienempiä. Myös loisilla voi olla loisia, jolloin puhutaan hyperparasiiteista eli loisenloisista.
Yleensä loiset ovat erikoistuneet tiettyihin isäntäeliöihin eivätkä kykene häiritsemään toisenlaisia isäntäeliöitä tai lisääntymään niiden yhteydessä. Jotkin loiset ovat ihmiselle hyödyksi, kuten biologisessa torjunnassa käytetyt tuhohyönteisten loiset.
Esimerkkejä loisista
Psoriasis:
Psoriasis (psoriaasi, psori) on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, joka aiheuttaa iho- ja niveloireita sekä altistaa liitännäissairauksille. Alttius psoriasikseen periyt
Herbes:
Herpes on herpes simplex -viruksen aiheuttama tulehdus iholla tai limakalvolla. Vaiva on kiusallinen ja tuiki tavallinen, mutta onneksi vain tietyissä poikkeustapauksissa terveydelle vaaraksi. Tavallisin herpeksen ilmentymä on huuliherpes, yskänrokko, joka esiintyy yhtenä tai useampana rakkulana huulessa tai suun ympäristössä.
Kynsivallintulehdus:
Kynsivallin tulehdus tarkoittaa kynnen sivulla sijaitsevan kynsivallin ärtymys- ja tulehdustilaa. Tulehdus voi olla äkillinen ja ärhäkkä tai pitkäaikainen ja vähäoireisempi. Usein aiheuttajana on bakteeri, mutta mukana voi olla myös sienitulehdus. Äkilliselle tulehdukselle altistavat mm. kynsivallin haava tai sisäänpäin kasvanut kynsi, pitkäaikaiselle tulehdukselle taas kostea ympäristö, kuten varpaiden hautuminen kenkien sisällä. Kyseessä on yleinen vaiva, josta suuri osa ihmisistä kärsii ajoittain ainakin lievässä muodossa.
Syylät
Syylä on pienehkö hyvänlaatuinen, vaaraton kasvain iholla. Hoitamattomina syylät paranevat parissa vuodessa joka toiselta potilaalta. Syylät saattavat uusiutua. Syylät johtuvat papilloomaviruksesta, jonka tartunta aiheuttaa syylän syntymisen. Syylä saattaa esiintyä lähes missä vain, mutta yleensä niitä esiintyy käsissä ja jaloissa. Syylätartunnan saa jossain vaiheessa noin kymmenesosa lapsista.[1]
Syylän suurin haitta on kosmeettinen, mutta joissain alueilla, esimerkiksi jalkapohjissa, ne voivat aiheuttaa myös kipua. Syylältä ei voi erityisesti suojautua. Kukkakaalimaiset ulkonevat syylät eivät ole erityisen arkoja. "Sisäänpäin" kasvavat laakeat syylät puolestaan aiheuttavat kipua erityisesti jalkapohjassa.
Karvatupen tulehdus:
Karvatupen tulehdus eli follikuliitti tarkoittaa ihokarvan kiinnittymiskohdan ärtymystilaa. Yleensä karvatuppitulehduksen aiheuttaa bakteeri (useimmiten Staphylococcus aureus), mutta joskus myös hiiva voi olla karvatupen tulehduksen taustalla. Satunnainen ja lievä karvatupen tulehdus on hyvin yleinen ja vaaraton vaiva.
Silmä tulehdus
Silmän sidekalvontulehduksella eli konjunktiviitilla tarkoitetaan tois- tai molemminpuolista silmän tulehdustilaa, jossa tulehdus on silmän pintakerroksissa, sidekalvon alueella.
Sidekalvontulehduksia aiheuttavat bakteerit sekä virukset. Sidekalvontulehdukset ovat yleensä helppohoitoisia, valtaosassa tapauksia itsestään ilman hoitoa paranevia tai paikallisantibiooteilla hoidettavia vaivoja
loiset:
Loinen eli parasiitti on eliö, joka elää toisen eliön, isäntäeliön, kudoksissa (sisäloiset), iholla, turkissa tai läheisyydessä (ulkoloiset) aiheuttaen isäntälajille vahinkoa. Toisin kuin symbioosissa, loisiminen eli parasitoiminen ei yleensä hyödytä isäntää mitenkään. Loisimisessa on tavallista, ettei loinen ole isännälleen kohtalokas, vaikka joskus haittoja voikin ilmetä. Mikäli organismi tappaa isäntänsä tarkoituksellisesti, sen sanotaan olevan parasitoidi.
Loiset ovat useimmiten isäntäänsä pienempiä. Myös loisilla voi olla loisia, jolloin puhutaan hyperparasiiteista eli loisenloisista.
Yleensä loiset ovat erikoistuneet tiettyihin isäntäeliöihin eivätkä kykene häiritsemään toisenlaisia isäntäeliöitä tai lisääntymään niiden yhteydessä. Jotkin loiset ovat ihmiselle hyödyksi, kuten biologisessa torjunnassa käytetyt tuhohyönteisten loiset.
Esimerkkejä loisista
Psoriasis:
Psoriasis (psoriaasi, psori) on tulehduksellinen pitkäaikaissairaus, joka aiheuttaa iho- ja niveloireita sekä altistaa liitännäissairauksille. Alttius psoriasikseen periyt
Herbes:
Kynsivallintulehdus:
Kynsivallin tulehdus tarkoittaa kynnen sivulla sijaitsevan kynsivallin ärtymys- ja tulehdustilaa. Tulehdus voi olla äkillinen ja ärhäkkä tai pitkäaikainen ja vähäoireisempi. Usein aiheuttajana on bakteeri, mutta mukana voi olla myös sienitulehdus. Äkilliselle tulehdukselle altistavat mm. kynsivallin haava tai sisäänpäin kasvanut kynsi, pitkäaikaiselle tulehdukselle taas kostea ympäristö, kuten varpaiden hautuminen kenkien sisällä. Kyseessä on yleinen vaiva, josta suuri osa ihmisistä kärsii ajoittain ainakin lievässä muodossa.
Syylät
Syylä on pienehkö hyvänlaatuinen, vaaraton kasvain iholla. Hoitamattomina syylät paranevat parissa vuodessa joka toiselta potilaalta. Syylät saattavat uusiutua. Syylät johtuvat papilloomaviruksesta, jonka tartunta aiheuttaa syylän syntymisen. Syylä saattaa esiintyä lähes missä vain, mutta yleensä niitä esiintyy käsissä ja jaloissa. Syylätartunnan saa jossain vaiheessa noin kymmenesosa lapsista.[1]
Syylän suurin haitta on kosmeettinen, mutta joissain alueilla, esimerkiksi jalkapohjissa, ne voivat aiheuttaa myös kipua. Syylältä ei voi erityisesti suojautua. Kukkakaalimaiset ulkonevat syylät eivät ole erityisen arkoja. "Sisäänpäin" kasvavat laakeat syylät puolestaan aiheuttavat kipua erityisesti jalkapohjassa.
Karvatupen tulehdus:
Karvatupen tulehdus eli follikuliitti tarkoittaa ihokarvan kiinnittymiskohdan ärtymystilaa. Yleensä karvatuppitulehduksen aiheuttaa bakteeri (useimmiten Staphylococcus aureus), mutta joskus myös hiiva voi olla karvatupen tulehduksen taustalla. Satunnainen ja lievä karvatupen tulehdus on hyvin yleinen ja vaaraton vaiva.
Silmä tulehdus
Silmän sidekalvontulehduksella eli konjunktiviitilla tarkoitetaan tois- tai molemminpuolista silmän tulehdustilaa, jossa tulehdus on silmän pintakerroksissa, sidekalvon alueella.
Sidekalvontulehduksia aiheuttavat bakteerit sekä virukset. Sidekalvontulehdukset ovat yleensä helppohoitoisia, valtaosassa tapauksia itsestään ilman hoitoa paranevia tai paikallisantibiooteilla hoidettavia vaivoja
Kynsisilsa:
Kynsisieni eli kynsisilsa on kynnen sieni-infektio, joka
ei ole hengenvaarallinen ja harvoin haittaa aiheuttava. Kynsisieni
saattaa toimia infektioporttina bakteereille,
jotka saattavat aiheuttaa esimerkiksi ihonalaisia tulehduksia,
nestemuodostusta sekä mätää. Ennen kaikkea kynsisieni on esteettinen
ongelma.
Kommentit
Lähetä kommentti